Puiden ja pensaiden leikkaaminen

Puiden ja pensaiden leikkaamiselle on monia syitä. Sillä voidaan uudistaa kasvia, saada sille haluttu muoto tai vahvistaa sen kykyä tuottaa satoa. Leikkaamisella voidaan myös pysäyttää aikaisin havaittu sairaus, tai jokin alkava lahovika. Muita syitä ovat kuivien eli kuolleiden osien poisto, liiallinen tuuheus tai sen puute. Leikkaus tulee kuitenkin tehdä oikein ja kullekin kasville oikean aikaan.

Marjapensaiden ja vadelmien leikkaus

Marjapensaat tulisi leikata keväällä, ennen lehtien puhkeamista. Oksia poistetaan vanhimmasta päästä tai vioittuneista lähtien ja ne poistetaan kokonaan. Mustaherukoilla ensimmäinen pensaan nuorennusleikkaus olisi hyvä tehdä 5-6 vuotiaalle pensaalle ja tästä lähtien tarvittaessa joka vuosi. Puna- ja valkoherukoilla nuorennusleikkauksen voi tehdä 7-8 vuotiaalle pensaalle ja tästä lähtien parin kolmen vuoden välein. Pensaan koosta riippuen oksia jätetään 20-25.

Istutusleikkauksena vadelman voi leikata n 5 sentin mittaisiksi tapeiksi, mikäli istutus on syksyllä niin leikkaus suoritetaan vasta keväällä. Vadelma tuottaa satoa vain toisen vuoden versoilla, joten sitä kannattaa leikata vuosittain. Leikkauksen voi suorittaa heti sadonkorjuun jälkeen.

Lehtipensaiden ja köynnösten leikkaus

Lehtipensaat ja köynnökset leikataan keväisin maalis-huhtikuussa. Leikkauksena voi olla alasleikkaus, jolloin koko maanpäällinen kasvusto leikataan tai sitten uudistusleikkaus jolloin yleensä poistetaan kolmannes kasvustosta.

Mahlaa tuottavien kasvien osalta (esim mongolianvaahtera) leikkaus pitäisi tehdä vasta kasvutahdin tasaannuttua keskikesällä.

Pensasaitojen leikkaus

Vapaasti kasvaville pensasaidoille tehdään vain tarvittavat hoitoleikkaukset eli poistetaan kuolleet, vioittuneet ja liian tiheässä kasvavat oksat. Aidan voi nuorentaa leikkaamalla sen alas.

Muotoon leikattuja aitoja tulee huoltaa joka vuosi, jotta muoto säilyisi. Alkukesän kasvu leikataan juhannuksen jälkeen ja loppukesän kasvu seuraavana keväänä ennen silmujen puhkeamista.

Lehti- ja hedelmäpuiden leikkaus

Lehti- ja hedelmäpuiden osalta oikea leikkausajankohta on keväällä ennen silmujen puhkeamista (esim kirsikat, omenapuu) tai sitten vasta keskikesällä kasvun jo tasaannuttua. Herkästi mahlaa vuotavat ja lahoherkät puut leikataan vasta kesällä. (esim koivut, vaahterat)

Puun oikean muodon, terveyden ja satovarmuuden säilymiseksi poistetaan kilpalatvat, huonokuntoiset ja kuolleet oksat, toisiaan hankaavat ja liian lähellä runkoa kasvavat oksat.

Havupuiden ja -pensaiden leikkaus

Hyvin leikkaamista kestäviä havukasveja leikataan yleensä tuuheuden lisäämiseksi ja halutun muodon saavuttamiseksi. Esimerkiksi vuorimänty kasvaa joka suuntaan harovaksi männyn hirvitykseksi, mutta typistämällä vuosittain juhannuksen jälkeen vuosikasvusta puolet pois pysyy vuorimäntykin pallomaisena ja tuuheana.

Leikkauksen voi tehdä joko ennen kasvukauden alkua helmi-huhtikuussa tai sitten kasvun jo tasaannuttua kesä-heinäkuussa. Havukasveille ei voi tehdä alasleikkausta. Kuusi- tai muun havuaidan latvuksen voi leikata vasta aidan saavutettua halutun korkeuden.