Terassi sai koirankorkuisen kaiteen

Sain nyt kesäloman alkamisen kunniaksi ylimääräisen virtapiikin ja rakensin tuohon sivuterassiin vuorimäntyjen suojaksi minikaiteen. Kaide siihen piti alunperinkin tulla, mutta koko terassiprojekti oli sen verran iso savotta että kun sen oli saanut suht valmiiksi niin hetkeen ei siihen halunnut kajota.

Alkutilanne viime vuodelta

Alkutilanne viime vuodelta

Kun vuorimännyt kasvavat tarpeeksi isoksi ja tuuheaksi niin ne pärjäävät tuossa hyvin ilman mitään ylimääräistä suojaakin, mutta tässä vaiheessa niin koiria kuin pieniä ihmisiäkin vastaan oli hyvä tuoda vähän turvaa hennoille taimille.

Terassin reunaan tuli minikaide

Terassin reunaan tuli minikaide

En nyt sitten tiedä onko tuo kaide vai reunus vai miksikä sitä pitäisi sanoa, mutta terassi näyttää heti ainakin omaan silmään selvästi viimeistellymmältä. Koiratkin tajusi heti, jotta niiden korkuinen este on tielle tullut.

3 kommenttia artikkeliin Terassi sai koirankorkuisen kaiteen

  • Hieno aita! Ovatko vuorimäntysi pienikasvuisia lajikkeita vai suureksi kasvavia? Ennen inhosin vuorimäntyjä, mutta sitten näin vuosittain leikattuja yksilöitä, ja ne olivat todella kauniita! Paljon tuuheampia kuin valtoimenaan kasvaneet yksilöt. Vuorimänty leikataan kesäkuun lopulla juhannuksena. Oksan kärjessä olevia kolmea versoa lyhennetään 1/3 –1/2. Pienikasvuisia ei tarvitse leikata.

  • Insinööri

    Nuo on tavallisia vuorimäntyjä kun syksyllä noita istuttaessa ei kaupoissa ollut enää tarpeeksi kääpiövuorimäntyjä tai jos oli niin ne olivat niin heikossa kunnossa että parempi oli jättää kauppaan.

    Kokemusta aiemmin vuorimännyistä on niin normaalista kuin kääpiöivästä lajikkeesta ja ainakin omien kokemusten mukaan kyllä kääpiölajikettakin on ehdottomasti leikattava. Ei välttämättä ensimmäiseen viiteen vuoteen, mutta jos haluaa oikeastikin hyvännäköisen ja tuuhean vuorimännyn niin parempi aloittaa mieluummin aiemmin kuin myöhemmin.

  • Aralia

    Ahaa, hyvä tietää. Minulle on näin väitetty. Hyvä kuulla muiden kokemuksia. Itselläni ei ole pihaa jossa kasvatella kaikkea (vielä). :)

Jätä vastaus

 

 

 

Voit käyttää näitä HTML tageja

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>