Kylvöpuuhissa kasvimaalla

Viime vuonna kasvimaassamme taisi kasvaa vain perunaa, sipulia ja pari tomaattia. Tänä vuonna kokeillaan taas vähän laajempaa kirjoa. Sipuleita meni maahan taas kilon verran, perunoita tällä kertaa vain yksi rivi. Näiden lisäksi aiemmin mainitut 2 tomaattia, 2 avomaankurkkua ja 2 maissia. Siemeninä kylvetyistä maahan meni retiisejä, pensaspapuja, persiljaa, tilliä ja porkkanoita.
Toinen puoli kasvimaasta on vielä [...]

Kasvimaa on nyt kylvetty

Täällä oli vielä muutama yö sitten pakkasta, joten kasvimaan kylväminen on ollut lähes kirjaimellisesti jäissä. Nyt kuitenkin näyttää jo sen verran lupaavalta, että päätimme hoitaa työn pois. Viime vuonna meillä oli perunat erillisessä penkissä ja tämä kasvimaarinne puoliksi kukilla ja toinen puoli kasvimaana. Nyt myös perunat laitettiin tähän rinteeseen kasvamaan ja kukille jätettiin vain pienet [...]

Kukkaketo rinteeseen

Takapihalla terassin vieressä oli alunperin valju ja sekalainen ruohikkoa, ohdakkeita ja pujoja kasvava rinne. Näky ei todellakaan ollut ilo silmälle, joten asialle oli jotain tehtävä. Kaivuuvaiheessa tuli yllätyksenä, että rinteen alalle mahtuu kolmea täysin erityyppistä maata. Vasen laita rinteestä oli todella tiukkaa savimaata, keskellä oli hyvää multaa ja oikea laita oli lähes pelkkää hiekkaa.
Pintamaan ja [...]