Raparperipiirakka kruunaa päivän

Eilen näin vuoden ensimmäisen pääskyn ja tänään heinäsirkan, nyt kait voisi jo sanoa kesän tulleen! Viime yönä lämpötila tosin laski vielä nollaan, mutta itse päivästä tuli kyllä kovin kesäinen. Ja mikäs pihapuuhastelun jälkeen paremmin päivän päättäisi kuin oman maan raparpereista tehty piirakka.

Vuoden toinen raparperipiirakka

Vuoden toinen raparperipiirakka

En ole nyt päässyt vielä täysin jyvälle mitkä pihalle vuosi sitten laitetuista linnunpöntöistä on asuttuja, mutta ainakin kolmessa kävijöitä on riittänyt. Vaikka alunperin lentoaukoista tuli hieman liian pienet oikeankokoisen poran puuttumisen takia niin hyvin tänne on löytänyt nyt sellaisia lintulajeja, mitä ei ennen pönttöjä näkynyt. Lepakkopönttö olisi vielä haaveissa, ehkä sekin tänne vielä tulee.

3 kommenttia artikkeliin Raparperipiirakka kruunaa päivän

  • tia

    Vesi kielelle herahti kun raparperipiirakan kuvaa katselin. Meillä mökillä ihmeteltiin mikä kopotus pöntöstä kuuluu, talitintti siellä nakutti, en tiedä miksi, samaa toinen tintti teki täällä kotonakin, taisi sisustaa oman mallista.
    Minua kiinnostaisi tehdä perhospönttöjä 😉

  • Lepakot ovat minusta paljon kiehtovampia kuin linnut. Jos joskus saan hankittua pihan, jossa olisi sellainen vanha maakellari niiden asua… Mies ei kestä lainkaan lintujen ”räksätystä”, lepakot eivät ole yhtä äänekkäitä.

  • Insinööri

    Perhospöntöt kiinnostaisi kyllä myös! Tosin haluaisin myös sellaisen perhosniityn, missä kukkisi keväästä syksyyn erityisesti perhosia houkuttelevia kukkia.

    Lepakot on kyllä kiehtovia, niissä on jotain sellaista mystistä. En tiedä missä ne täällä oikein asustelevat, mutta myöhään kesäiltoina ne lentelevät ympyrää takapihan lammen päällä.

Jätä vastaus

 

 

 

Voit käyttää näitä HTML tageja

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>