Vuosi sitten taisin jo kirjoittaa, että raparperille pitäisi löytää uusi paikka. Entinen paikka kun oli kovin varjoinen ja koiratarhan aitojen takana. Uudeksi paikaksi olin miettinyt ainakin kolmea eri paikkaa, mutta nyt päätin laittaa raparperit kasvimaan reunaan.

Siirtotaimet odottavat kärryssä uuden paikan raivaamista
Kun olin koko päivän jo puuhastellut pihalla niin viimeiseksi ajattelin vielä ‘nopeasti’ siirtää raparperitkin uuteen paikkaan. Ylös kuokkiminen onnistuikin nopeasti ja tulokseksi tuli 6 erillistä kasvustoa. Sitten kärryillä uuteen paikkaan ja hmmm… Tästä pitäisi sitten ottaa ensin ruohikko ja muu kasvusto pois ja sitten muokata pohjaa ja istuttaa taimet. No, tämä olikin se savisempi pääty kasvimaasta ja rinteessä työskentely ei ole niitä kevyimpiä töitä.

Lopulta raparperit löysivät paikkansa
Työmäärän takia otin ylimääräisen kasvuston pois vain siltä alueelta joka peittyi nyt uuden penkin alle. Tuo raparperien ja kasvimaan välinen alue vielä siistitään ja siitä tulee kasvimaahan pieni lisäpätkä. Viljelysala laajenee vielä hivenen alaspäin ja ehkä vielä taloonkin päin. Myös kasvimaan vasemmalle reunalle olisi tarkoitus tehdä kiviportaat.

Raparperivalli lähes valmiina
Aika huonosti näistä kuvista näkyy, mutta raparperit on istutettu valliin 10-20 cm ympäristöään korkeammalle. Muistelen kuulleeni, että tämä kasvi tykkäisi kasvaa kummun päällä, joten tulee sekin nyt testattua. Muuten tuo olisi nyt valmiina, jotain katemateriaalia meinasin tosin vielä lisätä juurelle jotta paljas multa peittyy ja kosteus pysyy paremmin penkissä.

Hieno rivistö on tulossa! Jäin miettimään, että pitäisikö omatkin raparperit jakaa pienemmiksi. Samalla saisi rikkaruohot välistä kitkettyä.
Ei varmaan huono idea. Meillä ainakin nuo kasvoivat niin tiiviisti, että sisemmät varret jäivät pikkurillin paksuisiksi.
Hyvä idea laittaa raparperit rivistöön! Raparperireunus on varmaan näyttävän näköinen tuossa sitten, kun ne ovat kasvaneet täyteen mittaansa.
Todella hyvin ovat lähteneet kasvun alkuun ja eivät ainakaan vielä näytä yhtään närkästyneen maiseman vaihdoksesta