Piha on olemassa, mutta kaivattu puutarha vielä enemmänkin haaveissa. Päätin piirtää luonnokset pihasta ja suunnitelmista kun minulta kyseltiin tulevan kesän suunnitelmia. Harmittavan paljon on tulevalle kesälle jäänyt asioita mitkä piti olla valmiina jo kesällä 2008. Tässä suurinpiirtein nykytilanne pihasta, mittasuhteet ja sijainnit ovat vähän sinnepäin.
Ja tässä suunnitelma kesän 2009 osalta.
Nuo lammen ruoppauksesta syntyneet maakasat alkavat jo koitua ikuiseksi murheeksi. Valtavia kasoja kun on aika työläs käsipelin levittää ja siirrellä ja lupautunut traktorimies on lykännyt asiaa jo liki puolitoista vuotta. Kuvissa lammen vasemmalla puolella oleva maakasa on jo lähes levitetty lapio ja kottari -meiningillä. Oikealla puolella oleva kasa on moninkertainen, joten sitä tuskin alan käsin levittämään suotuisista liikuntavaikutuksistaan huolimatta. (Menneen kesän saldo maakasojen käsilevityksestä: paino +8kg, 1 aivotärähdys, lukuisia pieniä ruhjeita ja kolhuja)
Lammen vasemmalle puolelle kasasta jätetään rajalle maavalli, jonka suojiin on tarkoitus kyhätä suojaisa nuotiopaikka. Kasasta esiin tulleet isommat kivet on tarkoitus hyödyntää kiviaitana ja portaissakin käytettyjä liuskekiviä nuotiopaikan alustana.
Viime kesän ja syksyn yksi suurimmista asioista juuri tuohon maakasan levitykseen liittyen oli metsäpohjan raivaus tulevaksi nurmikoksi. Tuolle uudelle nurmialueelle on tarkoitus saada tasaisempaa viheraluetta vaikka sulkapallon peluuseen tai agilityn harjoitteluun.
Lammen oikealle puolelle olisi tarkoitus perustaa omena- ja marjatarha. Alustavasti olen mittaillut, että tilaa saattaisi riittää noin viidelle omenapuulle ja kymmenelle marjapensaalle. Lopullinen alueen muoto ja rakenne ratkaisevat mikä on tuon “hedelmätarhan” kohtalo.
Nykyisellään tontin etuosa on muistuttanut lähinnä kuljetusyrittäjän pihaa, joten ajattelin laittaa pihatiet uusiksi. Vajalle, eli entiselle autokatokselle ei mielestäni tarvitse pihatietä, joten laitan alueen nurmikoksi. Autoille on tarkoitus raivata fiksumpi paikka talon eteen, jolloin myös ajotietä voi kaventaa.
Näiden lisäksi haaveilen edelleen saavani jostain todella ison kasan kuusia aitatarpeiksi. Strategisille alueille metrisiä ja muualle vähintään puolimetrisiä.
Vuoden 2009 tavoitteet ovat siis lyhyesti sanottuna:
1. Maakasojen levitys
2. Hedelmätarhan perustaminen
3. Raivatun metsäpohjan nurmetus
4. Pihateiden järkeistäminen
5. Kuusiaita
Mitään yksityiskohtaisempia asioita kuten jonkin kohdan istutuksia tai kasvivalintoja en tässä vaiheessa aio tehdä. Kun nämä isommat asiat saadaan paremmalle tolalle niin voin alkaa keskittymään yksityiskohtiin.

voi, sinulla on lampi! Todella hieno suunnitelma. Kesälomalla ei tarvinne sitten miettiä, että mitä tekisi ja puuhastelisi!
Tuo onkin fiksua, että tekee ensin selkeät isot linjat ja sitten vasta keskittyy kasveihin ja sen semmoisiin.
Noista kuusista sen verran, että suosittelen soittamista metsänhoitoyhdistykselle, sieltä saa edullisesti ja hyviä pieniä pottitaimia tilata haluamansa isonkin määrän. En ole varma, mutta muistaakseni taimet saa vasta vuoden päästä tilauksesta, mutta kannattaa kysyä, kun nyt tuntuu olevan muutoksia tuossa metsätaloudessa, niin niitä voi saada hetikin. metsänhoitoyhdistykseltä saa huomattavasti edullisemmin.
Kiitos suunnitelmapiirroksista, näitä oli kiva katsella. Samalla saa vähän paremmin kuvan, millaisesta pihasta on kyse. Hommaa tuntuu riittävän. Onneksi meillä on ns. valmis piha, jota tarvitsee vain muutella oman maun mukaiseksi. Ja niitä suunnitelmiakin on paljon, voisin niistä joskus myös laittaa joitain piirroksia.
Hommaa tosiaan riittää vielä vaikka kuinka. Mutta yksi asia mihin tässä pihassa alunperin ihastuinkin oli juuri se, että tontti on ollut ennen melkein pelkästään metsää.
Lampi löytyy juu ja ideoita sen suhteen on paljonkin. Ensin täytyisi jotenkin keksiä miten veden pitää puhtaana ja kierron tarpeeksi vilkkaana. Sitten voisi suunnitella paremmin sen hyötykäyttöä.