Pakkanen pakotti keräämään tomaattisadon

Kulunut kesä tuntui olevan oikein tomaatin kulta-aikaa. Kasvimaan nurkkaan istutin kaksi terttutomaatin tainta, muodosta päätellen jotain luumutomaatin tapaista. Istutusaika oli ehkä hieman myöhäisä ja haukuttiinpa noita meidän tomaatteja jossain vaiheessa jopa kitukasvuisiksi ja ihmeteltiin niiden harvaa ulkomuotoa. Mutta ei se ulkomuoto mitään, kun kukkiminen alkoi niin siitä ei sitten loppua tullutkaan. Terttuja tuli toinen toisensa perään ja maku oli aivan taivaallinen.

Tomaattisadon viimeiset

Tomaattisadon viimeiset

Nyt viimeöisen pakkasen jälkeen tomaatit heittivät lusikkansa nurkkaan ja arvelinkin, että sato pitää kerätä nopeasti talteen. Tuskin kuolleet taimet pitkään olisivat painavaa satoaan jaksaneet kantaa. Vaikka suurin osa tästä viimeisestä sadonkorjuusta onkin raakoja niin onneksi tomaatti jatkaa kypsymistään myös keruun jälkeen.

Tomaatteja menossa jälkikypsytykseen

Tomaatteja menossa jälkikypsytykseen

Nämä nyt kerätyt tomaatit painoivat vähän vajaa 7 kg joten arvelisin koko tämän vuoden sadon olevan reilut 15 kg. Mielestäni aika hyvin kahdesta taimesta!

Jätä vastaus

 

 

 

Voit käyttää näitä HTML tageja

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>