Olen käynyt jo useammassakin eri puutarhablogissa ihastelemassa erilaisia kukkivia narsisseja. Nyt onneksi omatkin narsissit ovat jo täydessä kukinnassa. Nykyisillä paikoillaan jokainen yksilö on melkein ainokainen, sillä olen niitä siirtänyt sitä mukaa kun ne tuntuvat olevan väärässä paikassa tai vaikka lapioimisen tiellä. Pitäisi varmaan vielä siirtää loputkin yksittäiskappaleet jotta saisi jonnekin fiksumman kokonaisuuden.

Narsissi kukkii
Myös edellisenä kesänä mökiltä siirtämäni vuohenjuuret ovat nyt komeasti kukassa. Tämä kasvi on sinänsä ainutlaatuinen, että tarinan mukaan minun puutarhaharrastukseni alkoi juuri tästä kukasta. Minä kun luulin sitä pienenä rikkaruohoksi ja kitkin sen äitini kukkapenkistä pois, tämän seurauksena minulla on ollut aina oma kukkapenkki.

Vuohenjuuren kukka

Sä olet ollut siis puutarhuriainesta jo lapsena, toisin kuin minä.
Tuo narsissi lisää taas tänä keväänä puhjennutta narsissi-innostustani. Ensi syksynä saattaa muutama uusi pussi narsissinsipuleita siirtyä maahan…
Minä olen tonkinut maata ihan ensimetreiltä saakka
Minäkin voisin ottaa lisää narsisseja pihaani. Voisi melkein tehdä muutaman keskittymän erilaisista narsisseista.