Olin jo siinä uskossa, että näillä main ei kasva sinivuokkoja. Nähtyäni lähitalon pihalla pienen esiintymän tein kuitenkin vielä tarkemman kierroksen omallakin tontilla ja sehän kannatti! Kaksi sinivuokon tainta ja heti rajan toisella puolella toiset kaksi.
Täytyy toivoa, että nuo onnistuisivat leviämään jotta saisi tuohon nurkkaan sinisen maton näin kevääksi.

Sinivuokko

Sinivuokon kukka

Onnea löydöstä, sinivuokko on kyllä hieno kasvi. Joka kevät niiden ensimmäiset karvaiset nuput ilahduttavat yhtä paljon, kun ne jaksavat nousta sieltä kuolleiden heinien joukosta juhlimaan kevättä.
Täällä etelärannikolla alkavat sinivuokot jo ränsistyä ja valkovuokot valtaavat alaa. Oman kaupunkipuutarhani valkovuokot ovat vielä tosi pieniä. Lähimetsistä löytyy sekä sinisiä, valkoisia että keltaisia vuokkoja, joista viimemainitut ovat harvinaisia.
Sinivuokkoja voisin ottaa tontille vaikka lisääkin. Valkovuokkoja täällä on matoksi asti, mutta sinivuokkoja vain nuo mainitut kaksi. Ehkä sitä voisi siirtää vähän lisää jos hyvän paikan löytäisi.