Nyt kun nämä hellekelit ovat kestäneet jo muutaman päivän niin ajoittainen viilennyskäynti lampeen tuntuu yhä houkuttelevammalta. Eilen kävin jo testaamassa uintiveden, mutta vetelien rantojen takia nautinto jää ikäänkuin puolitiehen. Tänään sitten syttyi idealamppu keskellä auringonpaistetta (auringonpistos?) ja aloin lyömään tolppia rantaveteen. Neljä tolppaa, pari poikkipuuta ja runko alkoi jo näyttää hyvältä.

Laituri muutti lammen olemusta kertaheitolla
Varsinaiseksi laituriksi siirtyi etuterassin virkaa toimittanut entinen saunan alalaude. Lopputulos on varsin jämäkkä ja suhteellisen siistin näköinenkin vartissa tehdyksi. Veden lämpö on nyt laiturin kohdalla 17, se tosin sijaitsee aurinkoisimmalla kohdalla, joten todellisuus lienee jonkin verran tuon alle.

Vanhoista lauteista tuli oivallinen laituri
Saa nähdä kuinka pitkäikäinen tästä väliaikaisratkaisusta tulee. Varsinaisen laiturin olisi tarkoitus olla hieman pidempi ja leveämpi ja ulottua rannan puolelle terassinomaisesti.

Kyllä tuollaiseen on ihana kesän aikana pulahtaa, vaikka alalauteilta
Tuo laituri on kyllä ollut heti valmistumisestaan kovassa käytössä, kyllä kannatti tehdä vaikka väliaikaisratkaisu onkin!