Onko nyt oikea aika siirtää? Pitääkö siirrettyä puuta kastella tähän aikaan vuodesta ja jos pitää niin minkä verran? Siirretäänkö varjosta varjoon vai käykö huonosti jos valaistusolosuhteet muuttuvat? Minkä kokoinen paakku pitää puun mukana irroittaa jotta juuristo säilyy riittävän hyvänä? Paljon kysymyksiä, mutta vain yksi vastaus: En tiedä, mutta siirretty on.
Entisessä paikassaan tuija oli muutosten tiellä. Paikalle on tarkoitus valmistella autopaikka ja lämmitystolppa. Tällä muutoksella etupihasta saadaan kompaktimpi. Vähemmän ajoväylää ja enemmän viherrystä. Samalta paikalta pitäisi vielä siirtää useampi syreenin pätkä ja muutama muu koristepensas.
Ensi vuosi kertoo varmasti vastauksen alussa esittämiini kysymyksiin, toistaiseksi tuija on pysynyt uudessa paikassa pystyssä ja näyttänyt ihan hyvältä. Samalla tyhjä aukko naapurin rajalla sai oivallisen täytteen.
Kiinnostaisi tietää mitä tuolle tuijalle nyt kuuluu?
Tuija kesti siirron oikein hyvin, vaikka järin suurta juuripaakkua ei mukaan tullut. Yksittäinen alaoksa on kellastunut, mutta muuten näyttää oikein hyvältä ja vihreältä.
Siirsitkö itse kaivaen, vai oliko kaivinkone apunasi? Mulla olis sama projekti edessä, mutta tuijia on 3, sekä monia muita pensaita n.4 km päähän uudelle tontille, puhumattakaan n.300 perenna lajista ja lajikkeista… Hommaa on niin paljon, että iskee paniikki, mistä aloittaa, huoh!
Itse lapiolla kaivaen. Vaikka juuripaakku ei järin suuri ollut niin painoa kokonaisuudella oli sen verran ettei nostaminen oikein onnistunut kahdeltakaan ihmiseltä. Onneksi meillä siirtomatka oli sen verran lyhyt, että saimme tuijan raahattua uuteen paikkaan.
Sulla on mukavan kokoinen projekti edessä… Ei tarvi harrastaa koko kesänä muuta urheilua noiden siirtojen jälkeen. Kannattaa merkata siirrettäviin tuijiin ilmansuunta miten päin ne ovat kasvaneet. Ainakin katajat kasvavat siirrettyinä kunnolla vain ”samaan ilmansuuntaan” istutettuna ja olen käsittänyt että tuijat kuuluisivat samaan oikukkaaseen ryhmään.
Kannattaa napsia ruskeita lehtiä,ennenkuin ne tipahtavat itsekseen.
Kiinnostaisi tietää,voiko tuijan siemenistä itse kasvattaa tuija?tietääkö joku?t innokas puutarhuri
Nyt täytyy sanoa epäselvästi, että en muista tiedänkö 😀
Eli muutama vuosi sitten olin kesälomalla pohjoisessa kiertämässä ja siellä oli jokin paikallinen perennaharrastaja joka esitteli puutarhansa ihmeitä. Hän oli kasvattunut useita eri havukasveja siemenestä, en muista oliko joukossa tuijaa. Kokemukset hänellä muutenkin siemenestä kasvattamisesta oli niin hyviä, että suositteli lämpimästi muillekin!
Kiinnostaisi saada nyt yli 10v. myöhemmin miten tuo siirretty tuija voi? Joskushan uudelleenistutetuilla puilla taitaa kestää eli vuosi ennen kuin runkoon varastoitunut elinvoima on käytetty ja elämä lakkaa uudella paikalla..? Suunnittelen 4m tuijan siirtoa
Aivan nykytilannetta en tiedä kun en enää asu tuolla, mutta hyvin kasvoi ainakin useamman vuoden siirrosta.