Huomasin eilen illalla sattumalta, että lumen reunasta pilkistää jotain. Lähemmällä tarkastelulla tämä pilkistys osoittautui iloiseksi kevään merkiksi. Lumikellot ovat tulleet esiin! Luulin, että kukat olisivat auenneet täksi päiväksi, mutta pilvinen sää ei ainakaan vielä avannut kukkia.


Erikoinen kasvi tämän kevään ensimmäinen kukka. Siellä se jään keskeltä nostaa päätään ja heti kun lumi sulaa päältä niin jo availlaan kauniit kukat.

Kateellisena katselen
Tuota itsekin jo odottelen. Lumi juuri suli lumikelloni (!) päältä.
On tämä vaan erikoinen kevät. Aamulla oli taas maa valkoinen ja lumikellotkin lumen alla. Nyt on sentään jo suurin osa sataneesta uudesta lumesta sulanut.
Ihania nämä sinnikkäät kevääntuojat!
juhon puutarhako kirkkonummella?
Ei ole Kirkkonummella, enkä ole Juho
Ihanaa, kohta pääsee taas ihailemaan näitä ensimmäisiä kukkia mökille.
Vielä kuukausi jos menee kuin edellisinä vuosina, mutta kevät on niin hienoa aikaa että tuo kuukausi menee kuin hujauksessa.