Kesäloma päättyi – terassi syntyi

Neljän viikon loma meni hyvin joutuin, mutta oli todella onnistunut sillä työasiat eivät käyneet mielessä kuin ehkä yhtenä päivänä. Loman loppukin meni poikkeuksellisen hyvin ja töiden alku ikäänkuin yllätti, eikä ollut mitään viimeisen viikon valittelua loman loppumisesta. Ensimmäinen puolikas meni aika lailla koiranpentujen kanssa ja kun ne alkoivat lähteä uusiin koteihinsa niin sai jopa muutaman päivän olla suht ”lomalla”. Näissä väleissä aina yritin tehdä joitain pihahommia. Lopputuloksena syntyi uusi sivuterassi, heinäseipäät ovat vielä odottamassa aitaansa…

Harkoilla hahmoteltu tulevan terassin paikkaa

Harkoilla hahmoteltu tulevan terassin paikkaa

Terassin alalta nurmi poistettuna

Terassin alalta nurmi poistettuna

Kangas kasvustoa estämään ja likimaiset paikat anturalaatoille

Kangas kasvustoa estämään ja likimaiset paikat anturalaatoille

Anturalaatat vaateriin

Anturalaatat vaateriin

Terassin tukiranka valmiina

Terassin tukiranka valmiina

Lauta kerrallaan kansi syntyy

Lauta kerrallaan kansi syntyy

Kansi ja rännin ohjaus valmiina, reunat viimeistelemättä

Kansi ja rännin ohjaus valmiina, reunat viimeistelemättä

Pientä näkösuojaa tekeillä, vasta tolpat pystyssä

Pientä näkösuojaa tekeillä, vasta tolpat pystyssä

Hiukan näkösuojaa ritilikön avulla

Hiukan näkösuojaa ritilikön avulla

Täytyy kyllä sanoa, että terassi yllätti työmäärällään. En olisi alunperin millään uskonut miten paljon siihen saa aikaa kulumaan. Onneksi perustus- ja tukirunkovaiheessa, kuin myös pintalaudoituksen alussa minulla oli apua. Ruuveja meni kiitettävät 1400 ja jatkoa piisaa…

Koiratarhan sivu eli tuo kulkuväylä tältä ’saunaterassilta’ varsinaiselle takaterassille saa vielä jonkinlaisen matalan kaideritilikön ja rännikaivon sekä ilmalämpöpumpun tienoota vielä siistitään. Näkösuojana toimivalle ritilikölle on tarkoitus laittaa jonkinlaiset siistit kukkaviritelmät hiukan eri korkeuksille. Terassin ulkopuolelle, kuin myös koiratarhan puoleiselle sivulle tulee kasveja. Ehkäpä vuorimäntyjä ja tuijia ainakin.

Tulevien vuosien haaveena olisi vielä kattaa tuo terassi. Rakennusvaiheessa sitä ei ole huomioitu mitenkään, mutta ehkä siinä menee jotain muutakin uusiksi siinä vaiheessa. Suunnitelmat olivat kaikki vain päässä ja nukkuessa tehty – hyväksi todettu tapa!

3 kommenttia artikkeliin Kesäloma päättyi – terassi syntyi

Jätä vastaus

 

 

 

Voit käyttää näitä HTML tageja

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>