Tänään sateli sen verran voimakkaasti että ei tohtinut mennä alkuperäisen suunnitelman mukaan juoksemaan, joten lähdin taimikauppaan katselemaan löytyisikö sopivia marjapensaan taimia.
Pihaa aiemmin silmällä mittaillessa päädyimme kolmen marjapensaan ratkaisuun. Enemmän tuohon ei kovin järkevästi mahtuisi ja tarkoitus olisi saada lähinnä syöntimarjoja omasta puutarhasta. Sukulaisten ylituotannosta riittää kuitenkin meidänkin pakkaseen marjoja talven varalle.
Ajatus oli ostaa valkoherukka, punaherukka ja mustaherukka. Ja yllättävää kyllä pitäydyin suunnitelmassa myös Terrassa, jossa tällä kertaa kävin. Lajivalikoimaa oli reilusti, joten valitsin kaikista herukoista mahdollisimman pystykasvuisen lajikkeen. Valkoherukaksi tuli Valkoinen Suomalainen, punaherukaksi Punahilkka ja mustaherukaksi Melalahti. Ja optimistina valitsin tottakai kaikki taimet sellaisia joissa oli jo kukkia
Ei ole kokemusta noista pystykasvuisista herukkalajikkeista, mutta jos tuo istutuspaikka käy ahtaaksi niin taustalla olevaa koristepensasrykelmää ajattelin karsia tai siirtää kauemmaksi.
Ja eihän se taimien osto tietenkään jäänyt niihin ostoslistalla oleviin… Pitihän sitä nyt ainakin vilkaista millaisia perennoja oli tarjolla ja mukaan lähtikin Tiikerililja, Jalomaarain ja Sädepäivänhattu. Tuo jalomaarain olisi oikeastaan aika hyvä maanpeittokasvi tuonne kun marjat ovat kuitenkin syötäviä. En tosin tiedä pölyttyykö se yksinään, mutta sittenhän sen näkee!
Nyt alkaisi tuo perennapenkki olemaan ostotaimien suhteen sen verran täynnä, että pitänee malttaa katsella miten nuo lähtevät kasvuun ja leviämään. Jotain maanpeittokasveja ajattelin tuohon siirtää toisaalta kunhan saan selville mitä ne ovat.
Ooh, oli ihana lukea marjaostoksistasi. Minulla myös marjakuume! Hyvä idea tuollaiset pystykasvuiset pensaat jotka eivät vie paljon tilaa. Jalomaaraimessa on yleensä kaksi lajiketta samassa joten pölyttyy kyllä. Minulla ei ole tehnyt marjoja kun on niin kuivassa kasvamassa. Olisi niin makoisaa!
Hyvä kuulla, että pölytyksen pitäisi onnistua
Tuossakin penkissä tuo kuivuus saattaa olla vähän ongelmana, mutta toivotaan että satoakin tulisi!