Vaikka en ole viime päivinä juuri muuta pihalla tehnyt kuin kastellut niin ehkä paahtava helle ja hiukan auringosta punoittava iho on tehnyt tehtävänsä. Kymmenillä nokkosenpistoilla sormissakin saattaa toki olla jotain vaikutusta. Mutta onhan se toki hyvä aina välillä vain katsella mitä on saanut aikaiseksi.
Kivasti on alkanut tuo kylvämäni nurmi jo vihertämään, tuo puiden välissä ja [...]
Näin kuumilla keleillä ei päiväsellä oikein pysty puutarhassa tekemään muuta kuin kastelemaan ja ihastelemaan. Muutama päivä on mennyt vähän muissa kiireissä, joten pihakierrokset ovat jääneet hiukan vähemmälle. Tästä johtuen päivän kierroksen saldo olikin oikein mukava.
Kasvimaalla retiisit ja sipulit ovat olleet vauhdissa jo hyvän aikaa, mutta nyt nousee mustasta maasta myös herneet ja perunat. Kylvetyt valkosipulin [...]
Olen nyt oikeastaan kuukauden verran kuokkinut etupihalle uutta autopaikkaa. Melkein joka päivä käyn kaivamassa paikalta muutaman kottarillisen multaa ja vien sen takapihalle levitettäväksi uudelle nurmialueelle. Ja onhan tuota multaa riittänyt kun vahvasti näyttää siltä, että kyseisellä kohdalla oli tämän tontin paksuin multakerros.
Kuokittava kohta oli likimain puoliksi nurmikkoa ja puoliksi erilaisia pensaita. Tältä samalta kohdalta siirrettiin [...]
Löysin pihalta lammen ruoppauksesta syntyneistä maakasoista neljä erillistä pensaan alkua. Tai pensaaksi ainakin tämän kasvin tulkitsen. Jos tunnistat tämän pensaan niin otan mielelläni nimen ja lisätietoja vastaan. Nyt nuo vajaan metrin mittaiset alut ovat valeistutuksessa odottamassa tulevaa sijoituspaikkaansa.
Hauskan väriset lehdet sillä on ja suht höttönen tuo puuvarsi. Osa lehdistä on aika lailla soikioita, toisissa on [...]
Jos havittelee pihalleen kliinistä ilmettä kannattaa käyttää valmiita kaupasta ostettavia betonikiviä. Saa toki niilläkin komeita reunuksia, pengerryksiä ja muita muodostelmia. Säännöllisen muotoisissa betonikivissä on vain se ongelma, että kaiken muunkin tulee olla samaa ilmettä.
Suurin ongelma teollisesti valmistetuissa kivissä on juuri tuo säännöllisyys. Jos vain osaan kivireunusta tulee sammalta niin kokonaisuus näyttää tyhmältä. Ratkaisuna on sammaleen [...]
Onko nyt oikea aika siirtää? Pitääkö siirrettyä puuta kastella tähän aikaan vuodesta ja jos pitää niin minkä verran? Siirretäänkö varjosta varjoon vai käykö huonosti jos valaistusolosuhteet muuttuvat? Minkä kokoinen paakku pitää puun mukana irroittaa jotta juuristo säilyy riittävän hyvänä? Paljon kysymyksiä, mutta vain yksi vastaus: En tiedä, mutta siirretty on.
Entisessä paikassaan tuija oli muutosten tiellä. [...]
Viimeisimmät Kommentit