|
Kun 2007 syksyllä muutimme tähän taloon niin takapihalla lammen molemmin puolin oli valtavat maakasat. Lammen ruoppauksesta tulleet maat olivat vain läjitettyinä kasoihin. Heti alusta alkaen oli kuitenkin selvää, että haluan tuon pihavajan takaisen alueen tasaiseksi ja hyötykäyttöön. Kuvakulmasta ei oikein käy ilmi kasojen koko, mutta korkeimmat kasat nousivat lammen pinnalta ehkä 5-6 metrin korkeuteen. Lisäksi […]
Nyt kun kamera matkusti taas muualle, eikä pääse kuvaamaan pihan kasveja niin on hyvää aikaa miettiä missä mennään tämän kasvukauden suunnitelmien, toiveiden ja tavoitteiden suhteen. Alkujaan tälle kesälle oli suunnitelmissa ainakin metsäpohjan nurmetus, lammen ruoppauskasojen levitys ja alueen siistiminen, uuden autopaikan tekeminen etupihalle sekä koiratarhan laajentaminen ja parannus. Suunnitelluista töistä metsäpohjan nurmetus on todella hyvässä vaiheessa. […]
Tuolle meidän nuotiopaikalle jätettiin yhdelle sivulle kunnon maavalli antamaan näkö- ja tuulensuojaa. Valli kasvaa jo nyt kaikenmaailman vattuja, nokkosia ja ties mitä muuta kasvia. Mikään kaunistus se ei ole ollut, eikä tuo sekalainen kasvillisuus ole ainakaan tilannetta parantanut. Yritin kovasti miettiä minkä kasvin saisin kasvamaan tasaisesti jyrkemmässäkin kohdassa, mutta en keksinyt hyvää vaihtoehtoa. Aiemmista maansiirroista […]
Takapihan kiviportaat pysyivät ensimmäisen talvensa hyvin paikoillaan ja välitkin alkavat jo pikku hiljaa nurmettua. Portaat ovat käytössä olleet hyvät ja ulkonäkökin on ympäristöön hyvin sopiva. Turha nurmipätkä terassin ja portaiden välissä on vaan pikku hiljaa alkanut tuntua lähinnä suunnitteluvirheeltä. Päätinkin siis laajentaa portaita pelkältä rinneosuudelta yläpäässä terassiin asti yltäväksi. Onneksi noita samoja liuskekiviä oli varastossa […]
Kirjoitin aikaisemmin takapihan sadevesiongelmasta ja siihen liittyen mahdollisesta reunuksesta joka estäisi sateen kerääntymisen puroksi. Koska pihalla oli vielä muista kiviprojekteista yli jääneitä hyviä luonnonkiviä niin päätin tehdä niillä reunuksen myös hiekkarannan ”ylävirtaan”. Reunuksen yläpuolinen osa nurmetetaan ja alapuolinen osa pidetään hiekkana. Pelkkä kivireunus yksinään olisi ehkä ollut vähän tökerö, joten asettelin kivet kukkapenkkien muotoon. Penkkeihin […]
Kuten aamulla ennustin niin päivän sai todellakin heilua haravan varressa ilman paitaa. Housutkin olivat lopulta liikaa ja tilalle piti vaihtaa shortsit. Jopa saappaista piti varret kääntää. Päivän töinä tuli kuokittua, levitettyä multia, tasattua maata, rikottua jäätä ja rakennettua nuotiopaikka. Kottikärryllinen pihakiviä oli toisaalla jäänyt ylimääräiseksi ja olen niitä pallotellut pitkin pihaa lähinnä erilaisissa tukitarkoituksissa. Nyt […]
Tänään oli kevään ensimmäinen oikea pihatyöpäivä. Kuusi tuntia meni erinäisissä kaivuu- ja kivitöissä niin joutuin ettei ajankulua edes huomannut. Pihamme on nyt lähes täysin lumeton ja suurelta osin routakin on jo sulanut. Nyt kun etupihalle raivataan autoille uusi parkki niin viime kesänä aloitetulle metsämaan nurmettamiselle löytyy taas mukavasti niin siirtomultaa kuin myös valmiita ruohotupsuja. Kaivuutyöt […]
Jos havittelee pihalleen kliinistä ilmettä kannattaa käyttää valmiita kaupasta ostettavia betonikiviä. Saa toki niilläkin komeita reunuksia, pengerryksiä ja muita muodostelmia. Säännöllisen muotoisissa betonikivissä on vain se ongelma, että kaiken muunkin tulee olla samaa ilmettä. Suurin ongelma teollisesti valmistetuissa kivissä on juuri tuo säännöllisyys. Jos vain osaan kivireunusta tulee sammalta niin kokonaisuus näyttää tyhmältä. Ratkaisuna on […]
|
|
Viimeisimmät kommentit