Meinasi mennä tämä päivä kokonaan puhelimessa ja tietokoneen ääressä töitä tehdessä niin olihan sitä jotain pientä alettava puuhastelemaan myös ulkona. Tällä kertaa ennen-jälkeen projektit terassin ja pionipenkin osalta.
Tuo meidän ‘pääterassi’ on jo pidemmän aikaa tarvinut jonkinlaista lisäsuojaa kaiteisiinsa. Koirat joskus meinaavat hyppiä kaiteiden välistä ja pienten lasten vanhemmat pelkäävät jälkikasvunsa putoavan. Monenlaista ideaa on ollut [...]
Lumipalloheisi on taas niin täynnä kukkaa, että oksatkin painuvat. Tästä mä tykkään, ehdottomia pihan lempikasveja!
Ja kun nuo lumipallot ilostuttaa etupihalla niin myös takapihalla on päivä päivältä valkoisempaa. Juhannusruusu päätti jo säiden puolesta jotta juhannus alkakoon.
Näiden kukkien lisäksi oman ilonsa on antanut terassin viereen viime syksyllä istutetut vuorimännyt jotka talven jälkeen näytti kovin huonovointisilta. Vaan ei [...]
Nyt oli niin lämmin ja muutoinkin komea päivä, ettei millään voinut pitää näppejään erossa mullasta ja muusta mukavasta.
Kuusiaidasta kuoli viime vuonna kymmenkunta tainta ilmeisesti lähinnä alkukesän kastelun puutteen takia. Vesiposti oli mennyt rikki ja teeseitse-putkimies-puutarhuri jostain syystä viivytteli uuden vesipostin asentamisessa. Nuo kuolleet kuuset vaihdoin eläviin jo pääsiäisenä ja nyt jatkoin kymmenellä uudella taimella muutamasta [...]
Hitaasti, mutta varmasti. Nyt voin kuitenkin jo hyvällä omallatunnolla sanoa, että aidan rakennus etenee hyvää vauhtia. Osittain syynä lienee se, että aidan tervaaminen tuottaa niin näkyvän jäljen että tietää oikeasti saaneensa jotain aikaiseksikin.
Edellisen päivityksen jälkeen runko on valmistunut ja nuo pystytolpat lyhennetty ja päästään muotoiltu ja lisäksi rungon tervauskin on jo yli puolivälin. Pystytolppien lyhennys [...]
Olen jo pariin otteeseen maininnut tuosta tulevasta heinäseiväsaidasta. Tämä viimeksikin iisakin kirkoksi haukkumani projekti etenee edelleenkin hyvin hitaasti. Rungon tolpat ovat kaikki toki pystyssä ja valettuina ja rungon poikkipuistakin jo puolet on kiinnitetty.
Jos kertoo tekevänsä heinäseiväsaitaa niin lähes kaikilla on aika selvä kuva päässään miltä se näyttää. Ja kun tarkentaa, että seipäät tulevat pystysuoraan vierekkäin [...]
En ole kesällä juurikaan blogia päivittänyt, mutta totta puhuakseni hyvin vähän olen mitään tehnytkään. Tuon terassiprojektin jälkeen on ollut hyvin hiljaista, lähinnä terassin reunusten istutusta ja siistimistä. Kesä meni lopulta kuitenkin pitkälti lämmöstä nauttien – enkä kadu ollenkaan.
Nyt pari viikkoa sitten tuli taas jokin oudon puuhakas olo, katselin harmistuneena lykkääntyneitä töitä ja päädyin sitten vuokraamaan [...]
Alkaa tämä piha jotenkin näyttämään siltä, että viimeiset viikot on ollut hiukan muita kiireitä. Pihalla ei ole hirveästi ehtinyt aikaa viettämään, jotakin pientä on tosin valmisteltu. Juhannuksen jos ensin lepäilee niin ehkä sitten koko lopun loman jaksaa viettää pienissä puutyötalkoissa.
Koiratarhan puolelle pitäisi jossain vaiheessa rakennella pieni sivuterassi, jotta saunasta pääsee sujuvammin ulos vilvoittautumaan. Kuten harkkojen [...]
Koiratarha oli ensimmäinen asia mitä pihallemme tehtiin. Itse asiassa se rakennettiin jo ennen taloon muuttamista. Sen jälkeen se on kokenut monia muutoksia. Ensimmäisenä tarhaan tuli lähinnä tennispallojen säilytystilaksi koirankoppi. Joskus sateella siellä joku käy kääntymässä, mutta kun yksikään koiramme ei asu ulkona niin koppi on käytännössä koriste.
Toisena varsinaisena muutoksena koiratarha laajennettiin vuosi sitten tuplakokoiseksi. Tässä [...]
Viimeisimmät Kommentit